Heräsin aamulla 6:30 ihan vaan päästäkseni aikasin koululle kuuntelemaan englanninkielisiä esitelmiä stereotypioista, suomalaisuudesta ja sisusta. Koululta kuntoilemaan ja sieltä väsyneenä kahden eri kaupan kautta, kahdella täydellä bussilla ja yhdellä metrolla vihdoin yli tunnin julkisilla matkustamisen jälkeen kotiin. Vihdoin. Olin poikki. Ajatuksissa vein jo Iisaa lenkille ja loihdin meille molemmille ruokaa.
Avaimet. Missä on kotiavaimet? Ei mukana. EIkä ollut ensimmäinen (eikä toinen, eikä kolmaskaan) kerta kun ne unohtu. Miten tää on edes mahdollista? Onko aina niin kiire kaikkialle vai onko vaan mahdotonta oppia se, että avaimet pitää ottaa mukaan koska kerrostaloissa ei omakotitalojen tavoin voi pitää ovia aukii?
Pienen epätoivoitkun jälkeen tein suunnitelman. Rohkaistuin ja soitin naapurin ovikelloa pyytääkseni voisinko jättää painavan kassini sinne odottamaan siksi aikaa kun haen toiset avaimet Riikalta töistä. Naapuri avasikin iloisesti oven puolipukeissa ja ystävällisesti myöntyi heti pyyntöön. Miten ihana naapuri! (Kyseinen ihana naapuri on myös kerran soittanut meidän ovikelloa ihan vain kertoakseen, että ulkoavaimet on jääneet oveen.)
Kahdella bussilla Riikan työpaikalle vartin odottelun jälkeen. Tässä vaiheessa olin onnellinen ettei asuta maalla tai ettei ole sunnuntai. Akku loppuu bussissa.
Silti pääsin perille ja onnellisesti kotiin. Loppu hyvin kaikki hyvin. Kiitos Riikka ja kärsivällisyyttä tämmösen tohelon kanssa asumiseen.
Kahdella bussilla Riikan työpaikalle vartin odottelun jälkeen. Tässä vaiheessa olin onnellinen ettei asuta maalla tai ettei ole sunnuntai. Akku loppuu bussissa.
Silti pääsin perille ja onnellisesti kotiin. Loppu hyvin kaikki hyvin. Kiitos Riikka ja kärsivällisyyttä tämmösen tohelon kanssa asumiseen.
Lähetä kommentti